Ja kammottavan siitä tekee se, etten voi sietää nakkeja sen paremmin kuin muitakaan makkaroita, kiitos sen erään kerran lapsena, kun makkararuokaa päivällä seurasi raju oksentelu illalla. Muutama vuosi sen jälkeen jo pelkkä haju kouluruokalassa muiden syödessä makkaraa teki todella pahaa - ja pelkkä makkaran tai nakin ulkomuoto laukaisee edelleen mielessä sen saman kuvotuksen. Tästä johtuen olen vältellyt soijanakkejakin vuosikaudet, koska niiden nakkimaisuus iljettää.
Vaan nyt uhrauduin Halloween-kalenterin edessä, ja käärin joukon soijanakkeja valmiiseen ruis-piirakkataikinaan. Jossain vaiheessa tuli mieleen, että oliskohan nää pitänyt tehdä voitaikinasta eikä piirakkataikinasta. Näillä mennään kuitenkin!
 |
| Käärinliinojen kiinnittymistä tasaisemmin tuntui helpottavan, jos ensiksi kiepautti taikinasiivun nakinpätkän ympäri. |
Lopputulos muistutti ainakin ennen uunia jotenkin enemmän jotain random-kapaloita tai Mannerheimia karvalakissa kuin muumioita. (Veikkaan, että suloisesta Suomestamme löytyy varmasti joitain mielensäpahoittajia, joita soijanakki-muumio-Mannerheimit loukkaavat!)
 | |
| Jotain vielä puuttuu. Ai niin, silimät! |
 |
| Pippurit pysyvät paremmin paikallaan, jos pistelet hammastikulla reikiä kohtiin joihin niitä aiot laittaa. |
Mietin myös, että pitäisiköhän makuelämyksen kehittämiseksi näitä jotenkin maustaa enemmänkin kuin tunkemalla pippurit silmiksi. (Tosin alunperin ohje on varmaan tarkoitettu tyypeille, joiden mielestä maustamattomatkin nakit ovat hyviä.) Pariin kappaleeseen laitoin piirakkataikinan alle vähän savujuustoa pitämään käärinliinat paremmin paikoillaan.
Seuraava havainto oli, että ainakin soijanakit turpoavat turkasesti uunissa. Muumioilta oli sitten vähän silmät sinkoilleet.
Ruiskäärinliinoista tuli mukavan rapsakat. Maustamaton soijanakki ei ainakaan lämpimänä maistu liikaa makkaralta - mutta savujuusto oli sikäli huono veto, että savujuusto toi makuun sellaista makkaramaisuutta, joka siitä ennestään puuttui, ja jota se savujuusto ei kuitenkaan tuo esimerkiksi makaronilaatikkoon. Ymmärrän, että joillekuille juuri se on kuitenkin suositus...
Jäähtyessään soijanakit puolestaan kutistuivat ja rypistyivät, alkaen näyttää oikeasti muumioilta. Käärinliinat eivät kuitenkaan kutistuneet ihan samaan tahtiin, mistä seurasi hivenen koominen efekti. Syömäkelpoisia olivat kylmätkin muumiot, mutta parasta niissä oli käärinliina. Ja kyllä niiden päälle teki mieli jotain raikkaampaa.
Yksi opetus tarinassa oli myöskin se, että jos ei ole varma miten hyvin valmis tekele uppoaa, ei ehkä kannata tehdä koko pellillistä bilenaposteltavaksi tarkoitettua juttua arkena yksin tai edes kaksin syötäväksi. Sen tuhoamiseen niin kuluu yllättävän paljon aikaa - vaikka voi olla, että oikeissa bileissä menisi useampikin pellillinen.
Hienoksi muumioseikkailuksi voidaan kaiken lopuksi lukea Pyynöä. Vaikkei se ehkä edistäkään Halloween-tunnelmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti