Epäilen, ettei teemapäivä innosta ketään sellaista kirjoittamaan kirjeitä tai päiväkirjaa, jolla niistä ei olisi jo valmiiksi jotain kokemusta, mutta ehkä se houkuttelee niitä, jotka ajoittain haikeana muistelevat nuoruusvuosia kirjeenvaihdon parissa ja miettivät, että olisipas kiva kokeilla pitkästä aikaa. Ja toki se on ihanien paperitarvikkeiden ihasteluun sopiva juhlapäivä niille, jotka eivät koskaan lopettaneetkaan :D
Ihanuuksia Postista - monet ensipäivän kuoret ovat kauniita ja omiaan myös tavallisille kirjeille. Lisäksi Posti myy myös houkuttelevia kirjepaperisettejä. |
Oma kirjeenvaihtoni ehti jossain vaiheessa mennä vuosiksi sellaiselle säästöliekille, että lopahti lähes kokonaan. Mielitekooni hamstrata ihania kirjepapereita se ei kuitenkaan vaikuttanut, koska se, että kirjeenvaihto ei lopahtanut kokonaan, oli toki mitä oivallisin tekosyy. Ja tokihan osaa ihanista papereista sopii hankkia esimerkiksi lahjaksi niille, joilta se kirjeenvaihto ei lopahtanut, vaan jatkuu edelleen allekirjoittanutta aktiivisempana. (Tosin tietenkin sitten myös itse saan kirjepaperia lahjaksi.)
Tänä vuonna olen tietoisesti yrittänyt aktivoitua taas kirjoittamaan käsin - kirjeitä ja päiväkirjaa nyt ainakin, koska olen vähän harmissani siitä, miten keskittymiskyky on rapautunut niinä vuosina, kun kavereihin on pidetty yhteyttä sosiaalisen median kautta. Toisaalta olen myös ihastellut erilaisia nettihaasteita, joissa päiväkirjaa ei välttämättä kirjoiteta, vaan myös piirretään ja askarrellaan, ja suurten asioiden sijaan keskitytään välillä pieniin - mitä söin tänään, mitä katsoin telkkarista jne. (Jos päiväkirjaa kirjoittaa joka päivä, niin silloin ei tietenkään joka päivälle riitäkään suuria asioita. Silloin kun kirjoittaa harvoin, ote lipsuu aika herkästi sellaiseksi, että kirjoittaa sitten niistä asioista, joita tavalla tai toisella on joutunut pohdiskelemaan ja pureskelemaan enemmän.) Haluaisin ehkä haastaa itseni sellaiseen kepeään ja kenties kuvalliseen päivien tallentamiseen joksikin tietyksi ajaksi, vaikka kuukaudeksi. Mutta siitä ehkä lisää jos saan joskus aikaiseksi!
Toisaalta vanhat taidot ja taipumukset istuvat syvässä - kirjoittaessani muistiinpanoja vihkoon jostain keikasta, josta aioin blogata, sain vähän kommentteja siitä miten se on old school eikä moni sitä enää tekisi - mutta oikeasti, kirjoitan käsin huomattavasti nopeammin kuin kännykällä! Enkä todellakaan viitsi raahata mitään läppäriä keikoille paremman näppäimistön takia hajoamaan ja viemään huomiota tärkeämmiltä asioilta, jos tarkoitus on vain kirjoittaa muistiin lyhyitä vaikutelmia ennestään vieraan bändin tyylistä ja esityksestä tai tutun bändin settilistaa. Kyllä siihen tarkoitukseen on kynä ja paperi vertaansa vailla ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti